lauantai 28. joulukuuta 2013

16 Mihin tämä aika vaan menee?

Huh taas on mennyt aika niiiiin siivillä! Monesti pitänyt tulla kirjoittelemaan mutta samalla kun mitään huikean suurta ja mullistavaa ei ole tapahtunut on se vain aina jotenkin jäänyt... No jos ensi vuosi paremmalla tsempillä? ;) Mun piti tulla kirjoittelemaan jo fiiliksiä siitäkin kun saatiin ens vuoden pääsykoekirjalista, mutta jotenkin se vain jäi... Fiilikset "uusista" kirjoista eli tismalleen samoista kuin viime vuonna, ainoastaan matskun vaihtuessa (ja sekin oli jo tiedossa vuosi sitten, että tulee vaihtumaan tähän), on ihan hyvä. Kiva, ettei tarvinnut taas pistää paria hunttia kirjoihin ja kiva, että on tutut kirjat itselle jo entuudestaan! 

Oon tässä viime aikoina suurimmaksi osaksi keskittynyt puhtaasti laskemiseen ja pitäisi taas tsempata ihan lukupuolellakin. No tammikuun ekat viikot voisikin käyttää enemmän ihan kirjojen lukemiseen ennen kurssia, matskua on sen verran tullut jo tahkottua ja valmennuskurssin ennakkotehtävätkin on jo tehty valmiiksi. Ehkä pienenä yllätyksenä itselle, on matsku ollut sitä mieluisinta nykyään... Tosin toi on taas aihealueeltaan sellaista ymmärrettävää, joten ihmekös että on sata kertaa kivempi laskea kuin nyt edeltävänä keväänä... :D

Muuten hommat rullailee samanlaisina, töitä, harrasteluja ja vapaa-aikaa. On kyllä tullut niin hyvään saumaan nää joulupyhät ja sen myötä automaattiset vapaapäivät duunista. Saanut vaan olla ja kerätä oikeesti akkuja kun ei tarvitse olla menossa mihinkään. Ja vaikka kuinka rakastankin omia harrastuksiani, elämäntapaa, on ollut kiva saada pikkupaussi niistäkin ja ihan oikeasti vain olla himassa. Sit jatkaa taas paremmilla sykkeillä ens kevään painaa kaikkia hommia kun välillä on akut ladattu ja puhti on taas saatu hommaan! :)

Kohta pitäis taas painua pehkuihin ja aamulla odottaa sali... Katellaan kuinka jumissa ollaan salin jälkeen kun vähän joulukinkkuja on sulateltu... ;D Toivottavasti ei olis vielä pahaa ruuhkaa ja ne uv lupailijat eksyisivät salille sit ens vuoden puolella... :D

perjantai 8. marraskuuta 2013

15 Elossa jälleen!

Heiii pitkästä aikaa!! Tässä on takan nyt hyvinkin pitkä kirjoittelutauko, hektistä on ollut ja ei vaan ole tullut kirjoittaneeksi yhtään mitään. Katsellaan miten tästä jatketaan, hieman tekisi mieli pistää piiloon nuo vanhat tekstit mutta annetaan niiden olla nyt toistaiseksi ainakin vielä esillä. :)

Se mitä jatkossa on luvassa, niin aivan varmasti pään hakkaamista seinään ja muita kouluunpyrkimisen iloja... No ei vaan! ;) Suuntanhan siis on kauppakorkeakoulu ja nyt jopa ajattelin päästä sisälle. :D No more gap year please!! Uskoisin, että blogi tulee vahvasti keskittymään tähän, seuraavan 7kk tärkeimpään asiaan, mutta aivan varmasti noita treenifiiliksiä tulee näkymään kanssa täällä jatkossakin. :)



Mulla on tällä hetkellä seuraavan puolen vuoden suunnitelmat melko selvillä jo, mutta ainahan siihen on saanut tottua, että elämä keksii omia pikkuylläreitä odottelemaan kulman taakse. ;) Lyhykäisyydessään siis valmennuskurssia, kirjastossa pänttäämistä, himassa pänttäämistä, hintsusti töitä pitämässä tilillä edes vähän rahaa ja toki siinä samalla sitten erinäisiä treenejä. Samalla olisi tarkoitus saada unirytmit sun muut lopulliseen kuntoon, enkä ymmärrä mikä repsahdus on tullut kun taas nää hommat on venynyt... Ja toki se paras inspiraatio kirjoittamiselle on puolen yön jälkeen, sekä blogin fiksailulle tietty samalla niin valvominen on taattu...

Mä toivon, että mun kirjoittaminen taas kehittyy tässä blogin mukana roimasti! Oon kirjoittanut varmaankin viimeks melkein pari vuotta sitten kunnolla pitempiä tekstejä ja nykyään kun se on lähinnä sitä Facebook chatin näpyttelyä niin eihän sitä ihan hirveästi tule mietittyä sitä tekstin laatua. Mutta näillä mennään mitä luoja on meille suonut, nyt unta nassuun ja huomenna taas entistä pirteämpänä paluu talousmatikan pariin, jes!

maanantai 1. heinäkuuta 2013

14 Juoksu kulkee

Hah, olen surkein ikinä otsikoiden kanssa, pahoittelen!

Oli pakko tulla tännekin vielä fiilistelemään äskeistä lenkkiä!! Oli ihan super! Menin lähinnä tuulettaa päätä, lopulta mun uus biislista toimi niiin hyvin, että en malttanut lopettaa lainkaan juoksemista vaan aina jäin odottelemaan, että tulispa vielä se ja se biisi... Lenkin alussa olin myös päättänyt, etten edes vilkaise iPodia ajan tai kilometrien tsekkaamiseksi, vaan annan mennä niin pitkään kun juoksua riittää. Mielessäni ajattelin, että ehkä tästä joku seittämä yhdeksän kilometrin lenkki muodostuu kun vedin suhteellisen ristiin rastiin täällä aina keksien uusia pikkukiemuroita, jotta sain kuulla vielä muutaman kappaleen... Noh, mitä sitä juoksua lopettamaan kun reipas 14km tuli heitettyä suhteellisen kepeästi!! Vieläkin olisi voinut rullailla lenkkiä ja se tunne jos mikä on aivan mahtava! Saa nähdä mihin kilometrimääriin tänä vuonna vielä päästään, tää oli nyt vuoden pisin lenkki tähän mennessä ja se kun sujui näin kepeästi niin voisihan sitä puolikasta alkaa tavoittelemaan pikku hiljaa... ;)

En ole tarpeeksi nörtti nyt tähän aikaan, että keksisin miten saisin teille upotettua Spotifyn soittolistaani tänne, mutta muun muassa näitä sieltä löytyy: AN21, Calvin Harris, Knife Party, Steve Angello, Sebastian Ingrosso, SHM, Axwell, Flo Rida... Mä poimin suurimman osan biiseistä Spotifyssa olevilta ruotsalaisilta soittolistoilta ja sit toki noita omia vakkarisuosikkeja tulee sinne tungettua enemmänkin. Mutta nää toimii taas tällä hetkellä erinomaisen hyvin ja lenkki kulkee! :)

torstai 27. kesäkuuta 2013

13 Tästä se lähtee!

Noniin, nyt on tääkin tyttö taas terve ja lenkille tehtiin just äsken paluu!! :) Alle 5km lenkki oli ihan kiva paluu taas arkeen, näin pari viikkoa makoilun jälkeen, oikeestaan lopetin juoksemisen jo ennen kun pitikään kun fiilis oli vaan niin hyvä, että oikeastaan jo tiesi olevansa kunnossa. Ja joo syynä oli aika vahvasti se, että rupes vituttaa kun Addun sievät juoksushortsit (tunnetaan myös: "noi on aivan jäätävät" "et kai sä noita laita julkiselle paikalle?!" -shortseina... :D) vaan rullaili ylöspäin ikävästi... :D No mutta juoksu kulki ja tein just aika tykin biisilistan lenkeille, tykkään!!

Sinne eksy muunmuassa tälläinen helmi, joka pistää vaan ihon niin kananlihalle kun tuo mieleen viime joulukuun parhaimman päivän ikinä. Jos niihin hetkiin pääsisi takaisin..!


maanantai 17. kesäkuuta 2013

12 Luova tauko?


Heipä hei! :) Ei tässä oikeesti ollut tarkoitus sen kummempia taukoja edes pitää, olin vaan himpun verran kiireinen viime tiistaille asti ja no sitten olikin kiirusta töistä. Tällä hetkellä mennään kuvan osoittamissa merkeissä, teetä ja pari kautta taas Solsidania katsottavana. :) Suomeksi sanottuna flunssa iski tähän neitiin ja nyt ei sit liikutakaan hetkeen, viime viikko lähinnä meni juhlien, että yllättikö tää toisaalta taas ketään... :D Tästä kun tervehdytään niin paluu lenkkipoluille tapahtuu heti niin jalan kuin pyöränkin kanssa. Pyöräilykuntoa kun kaivataan kovasti heinäkuun loppupuolella, siitä lisää aivan varmasti pian... ;)

tiistai 4. kesäkuuta 2013

11 Midnightrun Helsinki


Mulla meni mun kevään juoksutapahtumasuunnitelmat ihan pipariksi, osittain siitä syystä, että tajusin vähän liian myöhään ehkä koko asian (työvuorotoiveet) ja no lopulta olinkin nimenomaan töissä kun olisi pitänyt olla kiristelemässä lenkkereiden nauhoja ennen starttia... No, ehkä ensi vuonna sitten uusi yritys kyseisen tapahtuman suhteen?

Sen sijaan elokuun 31. päivä järjestettävään Midnight Runiin on vielä hyvin aikaa, enkä millään ilveellä voi olla töissä kun startti on lauantai-iltana alkaen kello 21. Mulla on kahdelta edelliseltä vuodelta hyvät kokemukset tapahtumasta, oon tykännyt ihan hirmuisesti! Muutenkin kun tykkään lähteä myöhään illalla lenkkeilemään niin ajankohtahan on vallan passeli!

Itse olen jo siis juoksuun hommannut oman lähtöpaikkani ja muidenkin kannattaa pitää kiirettä, sillä viimevuonnahan tapahtuma taidettiin myydä loppuun jo ennen viimeistä hinnankorotusta! Heinäkuun loppuun asti tapahtuma kustantaa 43 euroa, ei nyt mielestäni mikään maailman kamalin hinta tapahtumalle! Hinta on tainnut tasaisesti nousta vuosi vuodelta, mutta toisaalta eipä ihan tuollaisessa hulinassa tule normi iltalenkkejä juostua. ;) Oheisohjelmaa radanvarrelle kun on järjestetty ihan mukavasti! Lisäksi toki yleisön tsemppi saa aina vähän lisää liikettä jalkoihin, vaikka kuinka muuten tuntuisi askeleen hidastuvan. Lisäksi tolla hinnalla saa juoksiessa käytettävän Niken juoksupaidan, joka jo itsessään on kuitenkin muutamankympin hintainen. :)

Itse ilmoittauduin tänä vuonna lähtöryhmään 4A, eli tavoitteena olisi porskuttaa 10km lenkki alle tuntiin (55.00-59.59min). Ei pitäisi olla mikään mission impossible, etenkin jos ei tee samaa valmistautumista kuin edellisenä vuosina, ja unohda lenkkeilyä tyysti ennen tapahtumaa... Kylmiltäänkin kymppi onnistuu kyllä, mut sitten se menee muutamia minuutteja yli tunnin. :D

Tätä tapahtumaa pystyn ihan puhtaasti suosittelemaan kaikille, joille yhtään juoksu luonnistuu! 10km ei ole mikään ylivoimainen matka, joten pientä treeniä alle niin pitäisi kyllä kunnialla selvitä maaliin. :) Ilmoittautumisen tapahtumaan voi hoitaa joko suoraan netissä tai sitten ostamalla Stadiumista arvosetelin juoksuun. Myös paitojen, ajanottochipin jne. jakaminen tapahtuu Stadiumin myymälöissä.
Ja jos vallan innostuu ideasta niin Helsingin lisäksi yöjuoksua voi syksyllä käydä harrastamassa Tukholman, Göteborgin sekä Malmön sisartapahtumissa!

maanantai 3. kesäkuuta 2013

10 Täällä taas

Heipsan! Monesti olen uuden tekstin yrittänyt saada aikaiseksi, vaan ei mitään kunnollista ole luonnistunut... Ehkä tämä kunnon writer's block saadaan vihdoin kumottua ja enemmän aktiivisuutta myös tähän blogiin, toivotaan! :)

Mulla on ollu superkiireinen kevät takana, loppurutistus pitäisi tehdä nyt, mutta no njää ei oikein onnistu. Onneksi tässä on vielä vuosia edessä, ei sikäli mitään kiirettä... Oikeastaan viikko sitten elämäni yksi surullisimmista ajanjaksoista sai lopulta päätöksensä, toisaalta hyvä niin, mutta kyllähän tässä aikamoisen jäätävä kaipuu jäi. Elämä ei ole reilua, se jos mikä on tullut nyt opittua. Sen enempää en asiaa ajatellut täällä ottaa, mainita vain sen verran, kun on kuitenkin pohjana tämänhetkisille fiiliksille ja no ylipäätän koko viimeiselle puolelle vuodelle.

Blogin suhteen aivan varmasti tehdä nyt kesämmällä rutkasti parannuksia, valivalipostaukset saavat jäädä unholaan, sillä eihän niistä kenellekään tule edes hyvä mieli! Ei edes itse kirjoittajalle, sitä varten on wordi tietokoneella jos on tarvetta muuten purkaa fiiliksiä. Kuvia aion aivan varmasti ottaa jatkossa enemmän ja saada niitä myös tänne! On ollut puoliunohduksissa koko kamera ja toisaalta sen suhteellisen suuren koon vuoksi sitä ei oikein tule edes raahattua mihinkään... Eiköhän tähän keksitä jokunen uusi keino, jotta joskus saataisiin muutakin kuin pelkkiä tekstejä esille! :)

Tällä hetkellä mun kuntoilut on ollut tosi surkeita. Ei muka aikaa ja sitä rataa... No eipä tietenkään ole aikaa jos pistää ihan vetelehtien menemään! No ei, mulla oli oikeesti tosi hyvä tsemppi tässä lukujen suhteen, mutta no lopahti sit ikävien uutisten takia todella nollille... Lähinnä tässä viimeaikoina on siis tullut tehoratsastettua rästitunteja pois ja oon muutaman kerran taas lenkille asti päässyt. Pitääkin päivitellä soittolistat taas kuntoon niin on vähän jotain uutta materiaalia, mistä imeä energiaa! Saa vinkkailla siis jos on jotain huippuja treenibiisejä mielessä! :)

Sellasta tälläkertaa. Ekaa kertaa pitkiin aikoihin tekstiä jopa oikeasti syntyi suht kivuttomasti. En edes viitsi laskea kuinka monta luonnosta olenkaan saanut aloitettua parin viimeisen kuukauden aikana... Eiköhän tää kesä tule vielä olemaan melkoisen hyvää aikaa! :)